Akseli ja Elina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Akseli ja Elina
Akseli och Elina
Akseli and Elina
Elokuvan DVD-julkaisun kansikuva vuodelta 2005.
Elokuvan DVD-julkaisun kansikuva vuodelta 2005.
Ohjaaja Edvin Laine
Käsikirjoittaja Väinö Linna
Edvin Laine
Juha Nevalainen
Juho Gartz
Georg Korkman
Perustuu Väinö Linnan romaaniin Täällä Pohjantähden alla, osa 3 (1962)
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Olavi Tuomi
Leikkaaja Juho Gartz
Lavastaja Ensio Suominen
Pääosat Aarno Sulkanen
Ulla Eklund
Risto Taulo
Anja Pohjola
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi Oy
Ensi-ilta Suomi 4. joulukuuta 1970
Ruotsi 4. joulukuuta 1972
Kesto 137 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 857 900 mk
Katsojat 510 542
Edeltäjä Täällä Pohjantähden alla
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Akseli ja Elina on vuonna 1970 ensi-iltaan tullut Edvin Laineen ohjaama elokuva, joka on jatkoa kaksi vuotta aiemmin ensi-iltansa saaneelle Täällä Pohjantähden alla -elokuvalle. Täällä Pohjantähden alla pohjautuu Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kahteen ensimmäiseen osaan, kun taas Akseli ja Elina trilogian viimeiseen osaan. Akseli ja Elina ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Jussi Jurkka voitti elokuvasta vuonna 1971 parhaan miespääosan Jussin (myös elokuvasta Päämaja).

Yleisradion Tallennepalvelu julkaisi elokuvan VHS-kasettina vuonna 1988. Finnkino julkaisi elokuvan DVD:nä vuonna 2005 ja uudestaan seuraavana vuonna. VLMedia julkaisi elokuvan kolmannen kerran DVD:lle vuonna 2015. Elokuva on esitetty lukuisia kertoja televisiossa.[1]

Elokuva alkaa siitä mihin edeltäjänsä jäi, kun Akselin elinkautinen tuomio vaihtuu ehdonalaiseksi vapaudeksi. Hän palaa kotiinsa yön pimedessä herättäen hämminkiä perheensä keskuudessa. Lapualaishenki nostaa päätään myös Pentinkulmalla, se henkilöityy kansakoulunopettajaan sekä pappilan rouvaan ja poika Salpakariin. Kivivuori kyyditään ja pahoinpidellään. Tästä vaiheesta elokuva jatkuu talvi- ja jatkosodan yli aina Kaarinan ja Auliksen häihin asti.[2]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Aarno Sulkanen  Akseli Koskela  
 Ulla Eklund  Elina Koskela  
 Risto Taulo  Johannes Vilhelm Koskela, Koskelan Jussi  
 Anja Pohjola  Koskelan Alma  
 Mirjam Novero  Kivivuoren Anna  
 Kauko Helovirta  Kivivuoren Otto  
 Esa Saario  Janne Kivivuori  
 Rose-Marie Precht  ruustinna Ellen Salpakari  
 Matti Ranin  rovasti Lauri Salpakari  
 Maija-Leena Soinne  Leppäsen Aune  
 Jussi Jurkka  Siukola  
 Ilkka Keltanen  opettaja Pentti Rautajärvi  
 Martti Järvinen  kapteeni, myöh. eversti Ilmari Salpakari  
 Sini Sinervirta  Kaarina Koskela  
 Olavi Ahonen  Elias Kankaanpää, "Elkku"  
 Helge Herala  Kiviojan Vihtori, "Vikki"  
 Harri Laurikka  Aulis Kivioja  
 Pentti Irjala  Leppäsen Preeti  
 Risto Mäkelä  Lasse  
 Sakari Jurkka  Toijala  
 Taneli Rinne  Arvo Töyry  
 Ismo Vehkakoski  Vilho Koskela  
 Ismo Kallio  Lauri Kivioja, "Late"  
 Kari Backman  Eero Koskela  
 Jari Koponen  Voitto Koskela  
 Juhani Kumpulainen  sahanomistaja A. Mellola  
 Aimo Tepponen  Pajunen  
 Kosti Klemelä  nimismies  
 Fritz-Hugo Backman  apteekkari E. Dahlberg, kunnanvaltuuston puheenjohtaja  
 Eino Kaipainen  oikeuden puheenjohtaja  
 Ture Junttu  Arvo Töyryn puolustusasianajaja  
 Pertti Weckström  JSP-lääkäri  
 Tiiti Taskinen  Pentti Rautajärven vaimo  
 Matti Pellonpää  Valdemar Leppänen, "Valtu"  
 Leevi Linko  herastuomari Artturi Yllö  
 Aino Lohikoski  torpparin vaimo  
 Vilho Jokinen   torppari  
 Eva Eklund  Ilmari Salpakarin vaimo  
 Katriina Rinne  Sanni Kivivuori  
 Jyrki Romppanen  Juhani Koskela  
 Asko Apajalahti  Jouko Kivivuori  
 Jaakko Jokelin  valtuuston kokouksen häiritsijä  
 Veli Tuomas-Kettunen  valtuuston kokouksen häiritsijä  
 Hannu Vuorinen  oikeudenkäynnin häiritsijä  
 Hannes Veivo  valtuuston jäsen  
 Martti Backman  Ylöstalo  
 Rauni Ranta  Siukolan vaimo  
 Olavi Tuomi  juopunut sälli  
 Pentti Auer  juopunut sälli  
 Holger Blommila  sotamies Rautala  
 Georg Korkman  palvelukseenastumismääräyksen tuova poliisi  
 Ilmari Vehkakoski  Vilho pikkupoikana  
 Jyrki Romppanen  Juhani Koskela  
 Ilmari Vehkakoski  Vilho Koskela pikkupoikana  
 Elsa Turakainen  Leppäsen Henna  
 Lauri Ahokas  Ensio Töyry  
 Lauri Kyöstilä  valokuvaaja  
 Linda Lampenius  Kaarina Koskela sylivauvana  
 Eero Kosteikko  kauppias  
 Tuula Nyman  Laurilan Elma Akselin painajaisessa  
 Kalevi Kahra  räätäli Halme Akselin painajaisessa  
 Eero Keskitalo  Aleksi Koskela Akselin painajaisessa  
 Paavo Pentikäinen  Akusti Koskela Akselin painajaisessa  
 Pekka Autiovuori  Oskari Kivivuori Akselin painajaisessa  
 Matti Rinne  "Valtu" koululaisena  
 Kalle Sulkunen  mies kaupan pihalla  
 Elin Aaltonen  tiensivuun hyppäävä akka  
 Paavo Piironen  pappilan renki  
 Aimo Paapio  kunnanvaltuuston jäsen  
 Kaarlo Reinikainen  huuliharpunsoittaja  
 Carl-Erik Creutz  uutistenlukijan ääni  
 Olavi Virtanen  mies kirkossa  
 Viola Virtanen  nainen kirkossa  
 Toivo Lehmusvirta  sankarihautajaisten kunniasaattuetta johtava majuri  
 Rauha Puntti  hoitajatar  
 Karri Lehtinen  venäläinen pk-ampuja  
 Päivi Hartikainen  lotta aseman makasiinissa  
 Erkki Junkkarinen  laulusolisti-alikersantti tanssilavalla  
 Esko Aunola  sotilas  
 Pekka Flang  sotilas  
 Heikki Halinen  sotilas  
 Yrjö Väänänen  sotilas  
 Risto Ojalainen  Määttä  
 Seppo Luhtala  Rahikainen  
 Erkki Kovanen  Honkajoki  
 Marjatta Leskinen  häävieras  
 Aaro Kurkela  hanuristi häissä  
 Karola Hyttinen  lettipäinen tyttö luokassa  
 Kaarina Tuunanen  pojille valittava nainen uimassa  
 Milja Luukko  toinen pojille valittava nainen uimassa  
 Kikka Tuutti  nainen uimassa  
 Hannu Helisalo  Koskelan Voitto pikkupoikana  

Akseli ja Elina oli Suomen elokuvateattereissa 510 542 katsojallaan vuoden 1970 katsotuin elokuva. Myös toiseksi ja kolmanneksi katsotuimmat olivat kotimaisia, Naisenkuvia ja Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika.[3]

  1. Akseli ja Elina, esitystiedot. Elonet. Viitattu 3.4.2023.
  2. Jegorow, Sirpa: Täällä Pohjantähden alla -trilogian filmatisoinnin viimeisteli Akseli ja Elina yle.fi. 19.12.2017. Viitattu 18.5.2018.
  3. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1970, Elokuvauutiset 2008. Viitattu 16.9.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.