Osa-alue

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tilastoalue)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osa-alue (ruots. delområde)[1] tarkoittaa aluetta, joka on muodostettu jakamalla kunta pienempiin osiin tilastointia varten. Suomen kunnat on jaettu osa-alueisiin joko yhdellä, kahdella, kolmella tai neljällä eri hierarkiatasolla. Kolmitasoisessa aluejaotuksessa hierarkiatasojen nimitykset suurimmasta pienimpään ovat suuralue, tilastoalue ja pienalue. Suomessa on noin 11 000 pienaluetta.[2] Ruotsin kielellä vastaavat nimitykset ovat storområde, statistikområde ja småområde.[1]

Suomessa esimerkiksi Turku on jaettu kolmitasoisesti suur-, tilasto- ja pienalueisiin. Osa-alueiden tunnusnumeroiden pituudet ovat vastaavasti 1, 3 ja 6 numeroa. Koodin ensimmäinen numero yksilöi suuralueen, seuraavat kaksi tilastoalueen ja viimeiset kolme pienalueen.[3] Turussa on 9 suuraluetta ja 134 pienaluetta.[4] Aluejakokartan luettelon perusteella tilastoalueita on 53 kappaletta.[3]

Helsingissä piirijakojärjestelmään kuuluu marraskuussa 2012 tehdyn päätöksen mukaan 8 suurpiiriä, 34 peruspiiriä, 148 osa-aluetta ja 404 pienaluetta.[5]

Kouvola puolestaan on jaettu kuuteen suuralueeseen, 43 tilastoalueeseen eli kaupunginosaan ja 193 pienalueeseen. Kouvolassa suuralueet käsittävät Kouvolan seudun vuoden 2009 kuntaliitosta edeltäneen kuuden kunnan alueet.

Ruotsissa kuntien osa-alueita kutsutaan nimellä NYKO-delområde, missä "NYKO" tulee sanasta nyckelkodsystemet.[6]

Norjassa kuntien osa-alueiden nimitys on grunnkrets.[7]

  1. a b Förteckning över tabeller och variabler Statistikcentralen. Viitattu 31.3.2013. (ruotsiksi)
  2. Pienaluetilastot 26.10.2012. Tilastokeskus. Arkistoitu 23.2.2013. Viitattu 31.3.2013.
  3. a b Tilastoaluejako, vuodesta 2005 alkaen (PDF) 2013. Turun kaupunki. Viitattu 6.11.2017.
  4. Pärtty, Juhani: Turun alueprofiili 2011 (PDF) Turun kaupungin keskushallinto. Viitattu 6.11.2017.
  5. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirja 26.11.2012, § 1329: Kaupungin piirijaon tarkistaminen ja kaupunginosajaon muutokset Helsingin kaupunki. Viitattu 18.2.2013.
  6. Mer om NYKO (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 31.3.2013. (ruotsiksi)
  7. SSBs Metadata - Variabeldefinisjon - Grunnkrets Statistisk sentralbyrå. Viitattu 31.3.2013. (norjaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.