Pauliina May

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pauliina Pohjanheimo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pauliina May Geuzen-mitalin jakotilaisuudessa 2008

Pauliina Pohjanheimo, taiteilijanimi Pauliina May (s. 1967) on suomalainen laulaja ja laulunopettaja, joka asuu nykyään Kinderdijkissa, Alankomaissa.[1] Pauliina Pohjanheimo opiskeli Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa vuosina 1991–1996 pääaineinaan laulu ja laulun opetus. Muutettuaan Alankomaihin hän jatkoi opintoja Rotterdamin Konservatorion latinalais-amerikkalaisen musiikin osastolla 1996–2000, mistä hän valmistui 11. joulukuuta 2000. Hollannissa hän otti taiteilijanimekseen Pauliina May.

Pauliina May on toiminut syksystä 2017 lähtien Rotterdamin konservatorion (nykyisin: Codarts, aiemmin: Rotterdams Conservatorium) World Music -osaston afro-kuubalaisen ja karibialaisen musiikkityylisuunnan laulunopettajana. [2] [3]

Musiikkiopintojen lisäksi Pauliina May on perehtynyt flamencoon Anneli Urosen johdolla Suomessa ja Escuela de Mariquillassa, Espanjassa, 1988–1989. May oli opintomatkalla Santiago de Cuban yliopistossa 1998. Hän on opiskellut espanjaa ja espanjalaista kirjallisuutta, kulttuuria ja musiikkia Granadan yliopistossa 1988–1989. Hän erikoistui jo Suomessa laulajana afrokuubalaiseen musiikkiin, ja monet asiantuntijat pitivät häntä sen musiikkisuunnan parhaana tulkitsijana Suomessa[4] [5].

Kilpailut ja palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pauliina Pohjanheimo voitti toisen palkinnon Lady Summertime -jazzlaulukilpailussa 1993. Rotterdamissa Pauliina May osallistui vuonna 2001 Erasmus Jazz -kilpailuun, jossa oli yhteinen sarja jazzmuusikoille ja laulajille. May sijoittui toiseksi pasunisti Louk Boudesteijnin[6] jälkeen.[7]

Suomessa Pauliina Pohjanheimo (May) toimi useitten orkestereitten laulusolistina: Jazztiikerit, Pauliina's Bounce, Pauliina May Jazz Quintet, BlancoNegro, Con Sabor, El Septeto, Septeto Son, Fiestecita, Grupo Aché, Sami y Su Conjunto, Los Gigantes, Salsa Caliente, Son Sabroson ja Hollannissa: Azucaraba, Corazon Ardiente, Latin Feeling, Pauliina y La Banda IrÉ, Son Caribe, Lucas van Merwijk Cubop City BB, Rumbatá, Perfume de Salsa, Titia y su Rumbadamas.

May on mukana myös AINA-yhtyeessä, joka on hollantilais-suomalainen projekti. Aina esittää Eino Leinon, Kalevalan ja Kantelettaren tekstejä hollantilaisen Izak Boomin sävellyksinä.[8][9]

Esiintymisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 19911996 Helsinki Winter Carnaval Hotelli Hesperiassa. .[10]
  • 1993 Kiertue Norjassa ja Ruotsissa: Pauliina Pohjanheimo ja El Septeto
  • 1996 Imatra Big Band Festival: Pauliina Pohjanheimo ja Settlemen Big Band
  • 1998 Karibian kiertue (St. Maarten, Curaçao, Bonaire and Aruba): Pauliina May ja Azucaraba
  • 1999 North Sea Jazz Festival: Pauliina Y La Banda IrÉ [11]
  • 2000 Imatra Big Band Festival: Pauliina y La Banda IrE
  • 2001 Tallinna: Pauliina May ja Estonian Dream Big Band
  • 2002 JUMO Jazz Club, Helsinki: Pauliina May ja UMO Jazz Orchestra, johtajana Jere Laukkanen[12]
  • 2002 Dubrovnik New Year Celebration (Croatia): Pauliina May ja Saoco-masters of salsa
  • 2004 ja 2005 Kajaanin Runoviikko: Aina-yhtye. [9]
  • 2006 EBU:n (Euroopan yleisradioliitto) -salsakonsertti Bukarestissa: Pauliina May ja Radio Romania Big Band johtajana Jere Laukkanen. Suora radiolähetys Eurooppaan. [13]
  • 2007 EBUn konsertti "Bucuresti - oras al muzicii: Concert de Jazz" Bukarestissa. Pauliina May ja Radio Romania Big Band. Jukka Linkolan sävellyksiä. Suora satelliittilähetys 21 Euroopan maahan (YLE Radio1, 8.5.2007).
  • 2007 Akseli Gallen-Kallelan näyttelyn avajaiset Groningenin museossa: Aina-yhtye.
  • 2007 Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhla Haagissa: Aina-yhtye.
  • 2008 Geuzen-mitalin jakotilaisuus Vlaardingenin kirkossa, Hollannissa 13.3.2008: Duo Pauliina May ja Izak Boom. Geuzen-mitali jaettiin presidentti Martti Ahtisaarelle hänen työstään kansainvälisten konfliktien selvittäjänä. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan kuningatar Beatrix.[14]
  • 2008 huhtikuussa Pauliina May esiintyi kahtena iltana De Nieuwe Doelen konserttisalissa, Gorinchemissä, jalkapalloklubi Unitaksen 110-vuotisjuhlan kunniaksi pidetyssä suuressa musikaalishowssa. Hän esiintyi Marian (The Sound Of Music) ja Evitan (Evita) roolissa.
  • 2008 heinäkuussa Suomussalmen musiikkijuhlat
  • 2017 Afro-Cuban Night -konsertti Hamburger Börsissä Turussa 10.3. Säestäjänä Turku Jazz Orchestra johtajana Jere Laukkanen [15]
  • 2017 Konsertti Suomen 100-vuotisjulanäyttelyn "Op Weg Naar Geluk - Matkalla onneen" -avajaisissa Hollannin Alkmaarissa 1.12.2017.[16]

TV-esiintymisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Laulelmakonsertti Siihen ei ole sanoja televisioitiin TV1:n musiikkisarjassa Sinun Tähtesi – kotimaista: Pauliina Pohjanheimo, 1996. Konsertti perustui Toni Edelmannin säveltämiin Veijo Baltzarin runoihin.
  • Pohjanheimo oli myös mukana TV1:n kaksiosaisessa afrokuubalaisen musiikin suomalaista menestystarinaa kuvaavassa ohjelmassa Hei, Mambo! 1997.
  • Hollannissa Pauliina May on esiintynyt televisio-ohjelmissa: t Pakhuis/NPS, yhdessä perkussionisti Martin Verdonkin kanssa ja ohjelmassa Klokhuis/VPRO, yhdessä Son Caribe -orkesterin kanssa. Curaçaon televisiossa hänet nähtiin Azucaraba-yhtyeen solistina.
  • Suora lähetys Geuzen-mitalin jakotilaisuudesta 2008. Kolme laulua Eino Leinon runoihin. Kijk TV, Hollanti
  • El Septeto: Somos El Septeto, Helsinki, Mipu Music, MIPUCD202, [p1993][17]
  • Siihen ei ole sanoja (PAUCD 001). Pauliina Pohjanheimo – laulu, Tessa Virta – piano, Olli Peuhu – basso. Sävellykset Toni Edelmann, sanat Veijo Baltzar. 1994. (omakustanne, tuottajat Olli Peuhu, Pauliina ja Erkki Pohjanheimo)[17]
  • Azucaraba: Caminos por andar, Via Records 9920462, Hollanti 1998. Azucaraba featuring Pauliina May.[17]
  • Son Sabroson y C.H.A.: Entre salsa y son. Alba Records / FG-Naxos, 2004.[18]
  • Aina Leino (BMCD 496). Aina featuring Pauliina May. Sävellykset Izak Boom, sanat Eino Leino. Julkaisija Munich Records, Hollanti, 2005. Suomalainen jakeluyhtiö Töölön Musiikkitukku.
  • Salsa Mundial - Gerardo Rosales (WBL044). Suomalainen sävelmä Rakastan, rakastan, rakastan (säv. & san. Veikko Niittynen, sov. Mika Toivanen – Thomas Böttcher) salsaksi muunnettuna. Julkaisija Callejero Music Productions, Alankomaat/Venezuela, 2008[18]

Perhe-elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pauliina Mayn vanhemmat ovat Arja ja Erkki Pohjanheimo. Mayn sisar on näyttelijä Petriikka Pohjanheimo.

  1. http://www.pauliinamay.com/
  2. Suur-Keuruu 16.11.2017 "Pauliina May afro-kuubalaisen musiikin opettajaksi Rotterdamiin"
  3. https://www.codarts.nl/en/worldmusic/teachers/ (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 30.9.2020
  4. Luhtala, Pertti: Rumbakuninkaista salsatähtiin, s 382, WSOY 1997, ISBN 951-0-22113-9
  5. Rytmi-lehti 1/2005, Mikko Saarela: Son Sabroson & C.H.A
  6. http://www.loukboudesteijn.nl/
  7. Suur-Keuruu 21.3.2001: "Pohjanheimo toiseksi jazzkisassa"
  8. https://www.pauliinamay.com/aina/press.html
  9. a b Kainuun Sanomat 4.7.2006: "Aina-yhtye vie Eino Leinon sanoituksia maailmalle"
  10. Helsingin Sanomat, 23.1.1995: "Salsa soi nyt suomalaisin voimin"
  11. https://www.northseajazz.com/nl/programma/1999/zondag-11-juli/blokkenschema/tijd ,(Marc Bisschoff's La banda Iré)
  12. Helsingin Sanomat, 13.1.2002: "UMOn salsakonsertti oli menestys"
  13. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004354377.html
  14. https://yle.fi/uutiset/osasto/news/martti_ahtisaari_receives_peace_prize/5826996
  15. Turun Sanomat 12.3.2017, Jarmo Wallenius: "Lattarien poljento yhdisti jazzin ja tanssin fanit"
  16. www.alkmaarcentraal.nl/nieuws/60010574-expositie-van-finse-uitwisseling-in-de-stadskantine-alkmaar
  17. a b c http://www.fono.fi/TekijaHakutulos.aspx?esittaja=Pohjanheimo+Pauliina
  18. a b http://www.fono.fi/TekijaHakutulos.aspx?esittaja=May+Pauliina

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]